Sukuseura
Nyyssösten Sukuseura ry
   

 

Seuran historia

Sukuseuran historia
Sukujuhla 2002
Sukujuhla 2004
- muistomerkki
- sukuvaakuna
Sukujuhla 2007
Sukujuhla 2010
Sukujuhla 2013
Sukujuhla 2016

Kolmas sukujuhla ja sukukokous
Pieksämäellä vuonna 2007
Heikki Nyyssönen ja Marianne Sartomaa

Nyyssösten sukuseura piti järjestyksessään kolmannen sukujuhlansa lauantaina 7. heinäkuuta 2007 Pieksämäellä, perinteikkäällä Seurojentalolla. Sateisesta ja koleahkosta säästä ja samaan ajankohtaan sattuneista lukuisista muista tilaisuuksista huolimatta juhlayleisöä saapui paikalle varsin mukavasti. Juhlan itsestään selvänä kohokohtana oli sukuseuran historian merkkitapaus, ensimmäisen sukukirjan Nyyssösten Suku I:n julkistus.

Juhlassa vallitsi lämmin ja leppoisa tunnelma, jota tilaisuuden spiikkeri Pertti Nyyssönen (Suonenjoki) hauskalla avauspuheenvuorollaan ja lupsakkailla välijuonnoillaan onnistuneesti ylläpiti. Oman lisänsä juhlatunnelmaan toi hallituksen jäsenen Aki Nyyssösen (Savonlinna) toimesta paikalle saatu Taljanka-yhtye eli duo Anja ja Timo Tyrväinen. Anja ja Timo musisoivat viihdyttävään tapaansa useampaan kertaan juhlan kuluessa ja saivat yleisön yhtymään laulujen kertosäkeisiin. Esityksen kruunasi Taljankan tavaramerkiksi muodostunut, listahittinäkin pitkään soinut ”Huopikkaat”.

Juhlan aluksi kuitenkin hiljennyttiin hetkeksi kuuntelemaan kirkkoherra Mika Riikosen pitämää Pieksämäen seurakunnan puheenvuoroa, jota seurasivat sukuseuran puheenjohtajan Heikki Nyyssösen (Oulu) tervehdyssanat. Siinä yhteydessä juontaja-Pertti ojensi äskettäin merkkipäiväänsä viettäneelle emeritusprofessorille seuran hallituksen yllätyslahjan. Heikki Nyyssönen korosti puheessaan suvun merkitystä, joka riippuu siitä, miten suvun jäsenet itse sukuaan arvostavat. Terve itsetunto on suvulle yhtä tärkeä kuin yksilöllekin. Puhuja mainitsi uuden sukukirjan liittyvän siihen suomalaisten sukukirjojen kunniakkaaseen sarjaan, jonka aloitti jo 1800-luvulla ensimmäisinä versioina ilmestynyt Genealogia Sursilliana.

Ennen sukukirjan esittelyä seuran tutkimusvastaava Ari Kankkunen (Varkaus) valotti tulevan tutkimuksen suuntaviivoja ja saimme kuulla, että Nyyssösten Suku I:lle on jo ehditty kaavailla jatkoakin.

Sukukirja-aineiston pääosin kerännyt ja sukukirjan toinen tekijä Ari Kankkunen joutui sitten – yhdessä kirjan toisen toimittajan Marianne Sartomaan (Pieksämäki) sekä sukuseuran ensimmäisen puheenjohtajan ja sukua paljon tutkineen Paavo Nyyssösen (Vantaa) kanssa – yleisön eteen Pertti Nyyssösen ”tentattavaksi”. Kiinnostuneet juhlavieraat saivat kuulla kirjan koko syntyhistorian eloisana ja tiiviinä pakettina. Kaikki oli alkanut erään kesämökillä vietetyn saunaillan herättämästä, yhden viileän oluen ehkä omalta osaltaan inspiroimasta ajatuksenpoikasesta, joka on nyt, seitsemässä vuodessa, tuottanut lähes 900-sivuisen, kaksi ja puoli kiloisen kirjajärkäleen. Kirjassa on pääsukuhaarojen lisäksi mukana myös suppeampi Virtasalmen Längelmäen kylän haara, jolloin sukutauluja on yhteensä yli 3000. Taulujen lisäksi kirjassa on lyhyesti esitelty Suomen ja Savon historiaa keskiajalta lähtien sekä Nyyssösten nimen, asuinpaikkojen ja sukuseuran toiminnan historiaa. Symbolisena eleenä sukukirjan ”ensimmäinen kappale” ojennettiin juhlallisesti hallituksen puheenjohtajalle.

Tuhdin tietopaketin jälkeen ohjelmassa oli uutukaisen sukukirjan ja muiden sukutuotteiden myynnin ohella vapaata seurustelua eli iloista puheensorinaa, mikä on varmaankin yksi pääohjelmanumeroista jokaisessa sukujuhlassa. Harvoinhan niin suurella joukolla tavataan. Seurojentalon pihalle pystytetyssä telttakatoksessa rempseät paikallisen moottoripyöräkerho PiMoKe ry:n jäsenet tarjoilivat virvokkeita ja pikkupurtavaa, mikä tekikin hyvin kauppaansa, kun alkuaamusta vähän uhkaillut sade pysyi kuin pysyikin loitolla.

Tauon jälkeen seuran puheenjohtaja jakoi varapuheenjohtaja Esko Nyyssösen (Iittala) avustamana sukuseuran viirin erityisistä ansioista seuraaville henkilöille: Lempi Markkanen, Pekka Pitkänen, Kirsti Kutvonen, Marianne Sartomaa ja Olavi Suhonen. Viirin saivat myös Suonenjoen seurakunta, Varkauden Seudun Sukututkijat ry ja Pieksämäen Seurojentalo, jolle vielä kerran parhaat kiitokset hyvistä järjestelyistä! Seuraavat henkilöt palkittiin sukukirjalla: Ari Kankkunen, Marianne Sartomaa, Raimo Viik, Erkki Hämäläinen, Kaarle Kaila, Heidi Markkanen, Veikko Nyyssönen, Leena Land-Reinikainen ja Osmo Töyry. Sukukirja lahjoitettiin myös Sukuseurojen Keskusliitolle ja Suomen Sukututkimusseuralle. Erityisen ilahduttavaa oli, että kunnioitetuista veteraaneistamme Veikko Nyyssönen ja Osmo Töyry olivat henkilökohtaisesti palkintokirjaa vastaanottamassa. USA:sta juhlaan oli saapunut seuran kunniajäsen Charles Lindwall. Muita ulkomaisia vieraita tilaisuudessa oli mm. Tanskasta.

Viimeisenä ohjelmanumerona Esko Nyyssönen esitti tervehdyksen Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry:n hallituksen jäsenen ominaisuudessa ja esitteli SSK:n toimintaa.

Sukujuhlan virallisena osiona oli sääntömääräinen vuosikokous, jossa mm. valittiin seuran uusi hallitus. Omasta tahdostaan poisjääneiden Paavo Nyyssösen (Vantaa) ja Pertti Nyyssösen (Suonenjoki) tilalle hallitukseen tulivat uusina jäseninä Marianne Sartomaa (Pieksämäki) ja Kari Pekka Nyyssönen (Leppävirta). Vanhoina jäseninä jatkavat Heidi Markkanen, Aki Nyyssönen, Ari Kankkunen, Esko Nyyssönen (varapj) ja puheenjohtajana Heikki Nyyssönen.

sukujuhla2007

Juhlaväkeä. Kuva Tapio Nyyssönen.

sukujuhla2007

Juhlaväkeä. Kuva Tapio Nyyssönen.

sukujuhla2007

Juhlan spiikkeri Pertti Nyyssönen tenttaamassa Ari Kankkusta ja Paavo Nyyssöstä. Kuva Tapio Nyyssönen.

sukujuhla2007

Nyyssösten sukujuhlassa paikalla olleet kirjalla palkitut vasemmalta Osmo Töyry, Veikko Nyyssönen, Ari Kankkunen, Marianne Sartomaa ja Heidi Markkanen. Kuva Tapio Nyyssönen.

sukujuhla2007

Eturivissä vasemmalta Veikko Nyyssönen, Susanna Töyry, Ari Kankkunen ja seisomassa Osmo Töyry. Kuva Kari Pekka Nyyssönen.

sukujuhla2007

Nyyssösten suvun vanhin Veikko Nyyssönen ja sukuseuran puheenjohtaja Heikki Nyyssönen. Kuva Kari Pekka Nyyssönen.

Perhejuhlat
 

 

 
               
 
   
           
© Web programming , design & graphics by Jonni